Pentula laajenee
2,5-viikkoiset pennut alkavat vähitellen muistuttaa jo ihan oikeita koiria sekä ulkonäöltään että käytökseltään. Kasvu on huimaa: 14 vrk iässä kaikki olivat ylittäneet 1 kg:n haamurajan ja järjestys painotaulukossa oli palannut samaksi kuin syntyessä. Helatorstai oli pentujen ensimmäinen jännä päivä kun ohjelmassa oli kynsien leikkaus parvekkeella kuumassa auringonpaisteessa. Kyllä oli väsynyttä porukkaa sen jälkeen, hyvin nukahtivat päällekkäin jo auttamatta liian pieneksi jääneeseen koriin kunnes pääsivät takaisin turvalliseen pentulaatikkoonsa. Sunnuntaina oli sitten ohjelmassa ensimmäinen ulkoilu terassilla naapureiden ihastellessa vieressä. Ja voi sitä piipityksen määrää! Koko porukalla on silmät auki, kävely sujuu vaihtelevalla menestyksellä ja ensimmäiset murinat ja hännänheilutukset on bongattu. Tyypit nousee jo pentulaatikon reunaa vasten seisomaan joten huomenna laajennetaan pentulaa pysyvästi laatikon ulkopuolelle. Pikkuiset pääsee huomenna myös pihanurtsille ihan oikeasti ulkoilemaan ja tarkoitus on samalla saada vähän kuvia otettua - saapa nähdä miten onnistutaan.
|
1 kommentti
|



